Siirry sisältöön

Sivun sisältö:

    Kainuun hyvinvointialueella on tarjolla useiden ammattiryhmien tarjoamaa tukea ja apua sairautesi hoidon tueksi.

    Fysioterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on toiminta- ja liikkumiskyvyn kohentuminen sekä sitä kautta kipujen helpottuminen. Fysioterapeutit ohjaavat ja auttavat fyysisen toimintakyvyn ja liikkumisen haasteissa.  

    Fysioterapeutin ohjaus voi olla aiheellista, mikäli sinulla on tuki- ja liikuntaelimistön kipuja tai fyysisen toimintakyvyn heikkenemistä. Fysioterapiaa toteutetaan terveyttä ja toimintakykyä edistävällä ohjauksella ja neuvonnalla, erilaisilla terapiamenetelmillä sekä apuvälineillä. Fysioterapiassa korostuu oma aktiivisuus terveyttäsi kohtaan.  

    Fysioterapiapalvelut ovat kaikille ikäryhmille tarkoitettuja ja toteutetaan yksilöllisen tarpeen mukaan. Kuntien terveysasemilla fysioterapiaan pääsee vastaanoton hoitajan tai lääkärin tekemän palvelutarpeen arvion perusteella. Ohjaus- ja neuvontakäynnille pääsee suoraan ottamalla yhteyttä oman terveysasemasi fysioterapiaan. Yhteyttä voit ottaa Omasote-viestillä: Kainuun Omasote – viestiyhteys fysioterapiaan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Omasote-viestin lähettäminen vaatii vahvan tunnistautumisen.

    Lisätietoa ja yhteystiedot löydät hyvinvointialueen verkkosivuilta: Fysioterapia | Kainuun hyvinvointialue.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

    Diabetesta sairastavan henkilön on hyvä huolehtia suun terveydestä ja käydä säännöllisesti suun ja hampaiden tutkimuksissa. Jos koet, että suussasi on hoidoista aiheutuneita suun terveyden haittoja tai et ole käynyt hammastarkastuksessa, ole yhteydessä hammashoitoon: Hammashoito | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Hammashoitoon voi ottaa yhteyttä myös Omasote-viestillä: Kainuun Omasote – viestiyhteys hammashoitoon(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Omasote-viestin lähettäminen vaatii vahvan tunnistautumisen.

    Hoitotarvikkeiden jakelu perustuu yksilölliseen tarpeeseen, jonka määrittelee hoitava lääkäri, terveydenhoitaja tai sairaanhoitaja. Hoitotarvikkeiden tilaaminen on mahdollista vain voimassa olevalla lähetteellä. Hoitotarvikkeet tulee tilata hyvissä ajoin ennen tuotteiden loppumista, tee hoitotarviketilauksesi noin 1–2 viikkoa aikaisemmin.

    Hoitotarviketilaus tehdään sähköisesti Palse.fi-portaalissa. Portaaliin kirjautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Portaalista näet sinulle tehdyt hoitotarvikelähetteet ja saatavilla olevan hoitotarvikkeiden määrän. Kirjautuminen Palse.fi-portaaliin: Henkilöasiakkaan sisäänkirjautuminen – Palse.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Lisätietoa hoitotarvikejakelusta ja tuotteiden tilaamisesta löydät Kainuun hyvinvointialueen verkkosivuilta: Hoitotarvikejakelu | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Sairastuminen tai vammautuminen voivat aiheuttaa sinulle monenlaisia kysymyksiä, esimerkiksi arjessa selviytymisestä ja palveluiden järjestymisestä. Kuntoutusohjauksessa sinä ja perheesi saatte tukea ja ohjausta muuttuneessa elämäntilanteessa. Tavoitteena on löytää keinoja fyysisen- ja psyykkisen toimintakykysi tukemiseen ja lisätä arjen sujuvuutta mahdollisista rajoitteista huolimatta. 

    Kuntoutusohjaaja tapaa asiakkaita eri ympäristöissä, kuten sairaalassa ja kotona. Kuntoutusohjaukseen voi sisältyä tilanteesi ja tarpeesi mukaisesti esimerkiksi: 

    • kokonaistilanteesi selvittäminen ja arviointi, mahdollisuuksien mukaan omassa elinympäristössäsi 
    • sairastumiseesi tai vammautumiseesi liittyvä tuki, neuvonta ja ohjaus 
    • kuntoutumisesi suunnittelu ja kuntoutuksesi seuranta 
    • soveltuviin palveluihin ja sopeutumisvalmennukseen ohjaaminen 
    • apuvälinepalveluihin ohjaaminen.

    Kuntoutusohjaaja tekee yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa palveluiden yhteensovittamiseksi ja osallistuu tarvittaessa verkostopalavereihin. Hän toimii yhdyshenkilönä kuntoutukseen osallistuvien ammattihenkilöiden ja muiden tahojen välillä. 

    Kuntoutusohjaus on lakisääteistä asiakkaalle maksutonta palvelua ja tarkoitettu kaiken ikäisille pitkäaikaissairaille tai vammautuneille erikoissairaanhoidon asiakkaille. Kuntoutusohjaajaan voi ottaa yhteyttä asiakas tai läheinen ja asiakkaan luvalla sosiaali- tai terveydenhuollon työntekijä. Kuntoutusohjaajat ovat tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana Omasote-viestillä ja puhelimitse. Omasote-viestin lähettäminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Kainuun Omasote – viestiyhteys kuntoutusohjaajalle(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Lisätietoa ja yhteystiedot löydät: Kuntoutusohjaus | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Lii­kun­ta­neu­von­ta on mak­su­ton­ta elin­ta­paoh­jaus­ta, jo­ka on suun­nat­tu ter­vey­ten­sä kan­nal­ta liian vä­hän tai ei ol­len­kaan liik­ku­vil­le hen­ki­löil­le. Lii­kun­ta­neu­von­nas­sa py­ri­tään et­si­mään kei­no­ja joil­la voi aloit­taa ak­tii­vi­sem­man ar­jen. Jo­kai­nen asia­kas osal­lis­tuu neu­von­taan omis­ta läh­tö­koh­dis­taan, esim. tu­ki- ja lii­kun­tae­li­mis­tön­vai­vat ei ole es­te lii­kun­ta­neu­von­taan osal­lis­tu­mi­seen. Lii­kun­ta­neu­von­ta tar­joaa pien­ryh­mä­kurs­se­ja Ka­jaa­nis­sa. Tar­jol­la on voi­ma- ja ta­sa­pai­no-, pol­vi-lonk­ka-, nis­ka-har­tia- ja sel­kä­kurs­se­ja.  Asiak­kaan on mah­dol­lis­ta saa­da esi­mer­kik­si kun­to­sa­li- ja al­la­soh­jaus­ta. Asia­kas mak­saa lii­kun­ta­pai­kan käyn­ti­mak­sun it­se. 
     
    Lii­kun­ta­neu­von­ta aloi­te­taan hen­ki­lö­koh­tai­sel­la al­ku­haas­tat­te­lul­la, jos­sa kar­toi­te­taan ny­ky­het­ken liik­ku­mi­sen ti­lan­ne. Jat­ko- tai seu­ran­ta­ta­paa­mi­sia so­vi­taan yk­si­löl­li­sen tar­peen mu­kaan. 
     
    Yhteydenotto liikuntaneuvontaan ta­pah­tuu Oma­so­te-viestillä tai soit­ta­mal­la:

    Kainuun Omasote – viestiyhteys liikuntaneuvontaan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).Omasote-viestin lähettäminen vaatii vahvan tunnistautumisen. 

    Yhteystiedot Kainuun hyvinvointialueen liikuntaneuvontaan: Liikuntaneuvonta elintapaohjauksen tukena | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Psykiatrinen sairaanhoitaja toimii tukena psyykkisen tilanteesi kartoittamisessa sekä tarvittaessa arvioi ja ohjaa sinut eteenpäin hoito- ja palveluketjussasi. Psykiatriselta sairaanhoitajalta saa ohjausta mielenterveyttä askarruttaviin asioihin ja hän toimii sekä sairastuneen että läheisien ja omaisien tukena.

    Jos olet huolestunut omasta jaksamisesta tai koet olevasi ahdistunut tai masentunut, ja kaipaat keskusteluapua, ole yhteydessä Kainuun hyvinvointialueen mielenterveyspalveluihin.  

    Mielenterveys, päihteet ja riippuvuudet | Kainuun hyvinvointialue.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

    Ravitsemusterapeutti on ravitsemuksen asiantuntija, joka ohjaa ja tukee ruoan valitaan ja syömiskäyttäytymiseen sekä sairauksien ravitsemushoitoon liittyvissä asioissa. Ravitsemusterapeutti arvioi ravinnontarvetta sekä ohjaa sopivien elintarvikkeiden ja tarvittaessa kliinisten ravintovalmisteiden valinnassa.  

    Ravitsemusterapian tavoitteena on ehkäistä ja hoitaa vajaaravitsemusta sekä edistää toipumista sairauksista ja leikkauksista. Ravitsemuksella on suuri merkitys terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisyssä. Ravitsemus on osa kokonaisvaltaista sairauksien hoitoa.  

    Ravitsemusterapeutin tarjoama ohjaus voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmävastaanotolla, puhelimitse tai etävastaanottona tai ohjaus voi olla osa moniammatillista tapaamista.  

    Ravitsemusohjaus perustuu valtakunnallisiin ravitsemussuosituksiin, joiden tavoitteena on ylläpitää ihmisten hyvää terveyttä.  

    Ravitsemusterapeutille tullaan terveydenhuollon ammattilaisen lähetteellä. Lähetteen saanut asiakas saa kutsun käynnille kirjeitse tai puhelimitse. Ravitsemusohjaus on alle 18-vuotiaille maksutonta, aikuisilta asiakkailta peritään poliklinikkamaksu.  

    Voit lukea lisää ravitsemusterapiasta hyvinvointialueen verkkosivuilta: Ravitsemusterapia | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) 

    Kainuun hyvinvointialueella toimii lähetteetön seksuaalineuvonta. Seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat ja haastavat elämäntilanteet voivat aiheuttaa muutoksia pitkäksi aikaa yksilön terveydessä ja hyvinvoinnissa. Seksuaalineuvonnan vastaanotolla voi käydä keskustelemassa erilaisista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.  

    Yhteystiedot kunnittain löydät hyvinvointialueen verkkosivuilta: Seksuaalineuvonta | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Aikuissosiaalityö

    Sosiaaliohjauksesta saat tie­toa so­siaa­li­tur­vas­ta, pal­ve­lu­jär­jes­tel­mäs­tä se­kä pai­kal­li­sis­ta yh­teis­työ­ver­kos­tois­ta.

    Rat­kai­su­jen et­si­mi­sek­si ja on­gel­mien sel­vit­tä­mi­sek­si si­nul­la on mah­dol­li­suus ta­va­ta so­siaa­li­työn­te­ki­jää tai so­siaa­lioh­jaa­jaa, jo­ka aut­taa si­nua sel­vit­tä­mään ti­lan­tee­si sol­mu­koh­tia. Saat hen­ki­lö­koh­tais­ta tu­kea, neu­von­taa ja oh­jaus­ta.

    Yhteystiedot ja lisätietoa löytyy hyvinvointialueen verkkosivuilta: Tukea muuttuvassa elämäntilanteessa | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Sairaalan sosiaalityö

    Kainuun hyvinvointialueella on mahdollista saada sairaalassa sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaan tukea ja neuvontaa sairauden eri vaiheissa. Neuvontaa saat esimerkiksi taloudellisiin haasteisiin, äkilliseen kriisitilanteeseen ja sosiaaliturva-asioissa.

    Lisätietoa ja yhteystiedot löydät hyvinvointialueen verkkosivuilta: Terveyssosiaalityö | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Tyypin 2 diabetespotilaan hoito- ja palveluketju: