Siirry sisältöön

Sivun sisältö:

    Jokainen meistä voi kohdata elämän aikana ohimeneviä muistivaikeuksia ja muistiongelmia. Useimmiten ei kuitenkaan ole kyseessä etenevä muistisairaus. Muistivaikeuksia voivat aiheuttaa esimerkiksi masennus, stressi tai väsymys.

    Muistisairaudesta voi kertoa normaalista poikkeava käytös, vääristynyt todellisuudentaju, muutokset mielialassa, unohtelu, eksyminen, tavaroiden kadottaminen sekä tutun työn tekemisessä esiintyvät uudet haasteet. Mikäli koet edellä olevia oireita tai muistioireet pitkittyvät, pahentuvat tai aiheuttavat päivittäisessä arjessa vaikeuksia, on syytä hakeutua selvittelyihin. Selvittelyihin on syytä hakeutua myös silloin, jos työnantajasi suosittelee sinulle käyntiä työterveyshuollossa.

    Muistisi selvittelyt voidaan aloittaa perusterveydenhuollossa sairaanhoitajan vastaanotolla. Sairaanhoitaja ohjaa sinut tarvittaessa lääkärin arvioon. Lääkärin arvion perusteella sinusta voidaan tehdä lähete Kainuun keskussairaalan neurologian poliklinikalle jatkotutkimuksiin.

    Yhteydenotto terveydenhuoltoon

    Yhteydenotto terveydenhuoltoon on tarpeen, jos huomaat muistissasi sellaisia muutoksia, jotka vaikuttavat toimintaasi. Huoli muistisi muutoksista voi tulla myös läheiseltäsi. 

    Kainuun hyvinvointialueen perusterveydenhuoltoon yhteydenotto ja ajanvaraus tapahtuu ensisijaisesti Omasote-viestillä sinulle nimetyn omahoitajan kautta. Mikäli sinulle ei ole nimetty omahoitajaa, voit lähettää Omasote-viestin jättämällä omahoitajatiedon tyhjäksi.

    Omasote-viesti osoitetaan sille terveysasemalle, jonka asiakas olet. Kerro viestissäsi oireistasi ja niiden kestosta sekä mahdollisesti toteuttamastasi itsehoidosta kuten reseptivapaiden lääkkeiden käytöstä. Viestiin voit tarvittaessa lisätä myös kuvia. Omasote-viestin lähettäminen vaatii vahvan tunnistautumisen.

    Kainuun Omasote – viestiyhteys terveysasemalle(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

    Omahoitajaan saat yhteyden puhelimitse numerosta, joka sinulle on annettu omahoitajan nimeämisen yhteydessä. Mikäli sinulle ei ole nimetty omahoitajaa, yhteydenotto tapahtuu puhelimitse terveysaseman takaisinsoittojärjestelmän kautta. Takaisinsoittojärjestelmä tarkoittaa sitä, että puheluusi ei vastata heti vaan sinulle soitetaan takaisin samaan numeroon, josta soitit. 

    Oman terveysasemasi yhteystiedot löydät Kainuun hyvinvointialueen verkkosivuilta: Vastaanottojen yhteystiedot | Kainuun hyvinvointialue(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

    Mikäli sinulla on käytössäsi työterveys, saat sieltä palveluita työterveyssopimuksesi mukaisesti. Työterveydestä sinut ohjataan julkiseen terveydenhuoltoon, jos sopimuksesi ei kata tarvittavia selvittelyitä tai tutkimuksia.

    Voit hakeutua lääkärin vastaanotolle ja tutkimuksiin omakustanteisesti yksityiselle palveluntuottajalle. Yksityiseltä palveluntuottajalta voidaan tarvittaessa tehdä lähete jatkohoitoon Kainuun hyvinvointialueelle. 

    Muistisairaan hoito- ja palveluketju, alle 65v (työikäinen):