Siirry sisältöön

Sivun sisältö:

    Kotihoito on toimintakykyä tukevaa hoitoa ja huolenpitoa. Kotihoidon toimintaa ohjaa ja säätelee sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Kotihoitoon kuuluu myös perusterveydenhuoltotasoinen sairaanhoito. 

    Ennakoivalla työllä, varhaisella välittämisellä, tuki- ja teknologiapalveluilla pyritään tukemaan asiakkaan kotona asumista ja ennalta ehkäisemään raskaampaa palveluiden tarvetta.  

    Kotihoidon tuki voi olla esimerkiksi avustamista pukeutumisessa, peseytymisessä, lääkehoidon toteuttamisessa sekä muissa arjen toiminnoissa. Kotihoitoa järjestetään henkilön tarpeen mukaan vuorokaudenajasta riippumatta niin kauan kuin se on turvallista ja asiakkaan kokonaistilanne huomioiden tarkoituksenmukaista. 

    Palvelujen tuottamistapaan voivat vaikuttaa maantieteellinen etäisyys, palvelujakson kesto, kotikäyntien toistuvuus, asumisympäristö ja asiakkaan muut palvelut. Palvelujen järjestämisessä huomioidaan myös käytettävissä olevat resurssit. 

    Kotihoidon lisäksi asiakas voi saada tai hankkia muita julkisen tai yksityisen palveluja sekä järjestöjen tukea.  

    Tilapäinen kotihoito (SHL 19a §) kohdistuu asiakkaille, joiden hoidon ja palveluntarve ei ole jatkuvaa. Kotihoidon käynnit eivät ole tällöin viikoittaisia.

    Säännöllinen kotihoito sisältää asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin mukaiset kotihoidon ja/tai kotisairaanhoidon käynnit päivittäin tai viikoittain. Kotihoidon toiminta perustuu asiakkaan luokse tehtäviin käynteihin ja/tai kuvapuhelinkäynteihin. Käyntien välillä asiakkaan tulee pärjätä omatoimisesti tai läheisten avulla.  

    Kotihoitoon sisältyvä sairaanhoito on asiakkaan kotona toteutettavaa hoitoa, johon asiakas/omainen osallistuu voimavarojensa mukaan. Sen tarkoituksena on asiakkaan terveydentilan vakaus ja sitä kautta kotona selviytyminen. Myös omaisia tuetaan ja heidän osallistumisensa asiakkaan hoitoon mahdollistetaan.

    Kotihoidon hoito- ja palveluketju: