Vapaa-ajan toimintaa
Sivun sisältö:
Hopen kautta voit saada muun muassa vaatteita, kenkiä, urheiluvälineitä, leluja, pelejä, kodin pientarvikkeita, vauvanhoitotarvikkeita. Lisäksi Hope tukee lasten ja nuorten harrastuksia ja mahdollistamme arjen elämyksiä esimerkiksi pääsylippulahjoituksin. Lisätietoa Hopen toiminnasta saat täältä: Kun on tahtoa, on toivoa – Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry (hopeyhdistys.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Muita harrastamiseen liittyviä linkkejä:
Palvelut (paralympia.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Luontohyvinvointikeskus Tyynelä Luontohyvinvointikeskus Tyynelä | Luonto- ja eläinavusteisia palveluja maaseutuympäristössä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
KaPa Kulta | Kajaanin Palloilijat(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Soveltava judo – Kajaanin Judokerho Ry(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kainula-opisto – Oppimiskeskus Kainula(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kaukametsän opisto | Kajaanin Kaupunki(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Omasta liikkeestä tanssiksi – Kajaani Dance(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Lisäksi kannattaa tutustua mm. oman kuntasi ja kansalaisopiston, järjestöjen, 4H -liiton sekä MLL:n toimintaan.
Seurakunnan toiminta:
Seurakunnat ovat mukana vammaistyössä ja kehitysvammatyössä. Jokainen Kainuun seurakunta tekee työtä omalla alueellaan vammaisten parissa.
Seurakunnan diakoniatyöntekijä tukee ja auttaa sinua, jos olette vaikeassa elämäntilanteessa. Diakoniatyöntekijän antama tuki on kokonaisvaltaista hengellistä ja aineellista tukea. Apu on maksutonta ja avointa kaikille seurakunnan alueella asuville.
Seurakunnat tarjoavat lapsiperheille monenlaista tukea ja toimintaa, ja lapsille ja perheille on erilaisia kerhoja, tapahtumia ja vertaistukea. Ohjaajina seurakunnissa toimii kirkon koulutetut lapsi- ja perhetyöntekijät. Oman kunnan seurakunnan sivuilta löydät tarkempaa tietoa seurakunnan tapahtumista, kerhoista, ryhmistä ja diakoniatyöstä. Tässä linkki, jonka kautta voit etsiä oman evankelis-luterilaisen seurakuntasi yhteystiedot ja mitä toimintaa heillä on Seurakuntahaku – Evl.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Täältä löytyy tietoa mm. nuorille Erilaiset oppijat – EVL Plus(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Myöskin muut erilaiset uskonnolliset yhteisöt tarjoavat tukea ja toimintaa, joten ole suoraan yhteydessä heihin, sillä toiminnat voivat vaihdella yhteisöittäin ja paikkakunnittain.
Eläinavusteinen vapaaehtois- ja virkistystoiminta
Eläinavusteinen vapaaehtois- ja virkistystoiminta on vapaamuotoista eli sille ei ole asetettu tarkkoja tavoitteita. Esimerkiksi kaverieläintoiminta ja vierailut ovat osa vapaamuotoista toimintaa.
Kaverikoiratoiminnasta löydät lisätietoa täältä Kainuun Kaverikoirat – Kainuun Kennelpiiri ry(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Sairaalanrinteen Terveysmetsä, Kajaani
Terveysmetsä siÂjaitÂsee KaiÂnuun kesÂkusÂsaiÂraaÂlan vieÂreiÂsesÂsä metÂsäsÂsä. SaiÂraaÂlan osoiÂte on SotÂkaÂmonÂtie 13, 87300 KaÂjaaÂni. Siellä on esteetön lyhyt reitti, jonka varrella on aistiharjoitteita tauluissa. Lisäksi siellä on laavu, jossa on tulenteko mahdollisuus, puita tuodaan myös talvella (Kajaanin kaupunki). Esteettömällä reitillä ei ole talvikunnossapitoa. Terveysmetsästä löytyy myös pidempi ulkoilureitti.
Terveysmetsäoppaat, Kainuu
Koulutetut Terveysmetsä-oppaat tarjoavat Terveysmetsä-toimintaa. Ota yhteyttä lähimpään oppaaseen ja kysy järjestettävistä retkistä tai ryhmistä. Kainuussa toimivien terveysmetsäoppaiden yhteystiedot löydät täältä Terveysmetsä-oppaat – Terveysmetsä (terveysmetsa.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Ammatillinen eläinavusteinen toiminta
Toimintaan kuuluu mm. kuntoutus ja terapia, valmennus ja ohjaus. Eläin osallistuu ihmisen hyvinvointia edistävän palvelun toteuttamiseen. Asiakas osallistuu esimerkiksi ratsastusterapiaa, eläinavusteiseen valmennukseen tai sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan. Esimerkiksi sosiaalipedagogisen hevostoimintaa voidaan käyttää sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseen sekä sosiaaliseen kuntoutukseen. Vaikutukset syntyvät vuorovaikutuksen, kokemuksellisuuden ja osallisuuden kautta.
- Ratsastusterapia on kuntoutusta hevosen avulla. Lisätietoa täältä Kainuun Ratsastusterapia | Ratsastusterapiaa Kainuussa
- Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin sekä osallisuuden tukemiseen tähtäävää toimintaa. Toiminnan lähtökohtana on ihmisen ja hevosen vuorovaikutus sekä talliyhteisö, jossa toiminta tapahtuu. Lisätietoa täältä Kainuu – Sosiaalipedagoginen hevostoimintayhdistys ry
Ko. toimintoihin voi hakeutua mm. itsemaksavana.
Tukilinjan myöntää apurahoja henkilöille, joilla on pitkäaikainen fyysinen tai psyykkinen toimintarajoite, joka vaikeuttaa arjessa toimimista. Liikunta- tai aistivamman ohella tällaisen rajoitteen voi aiheuttaa pitkäaikaissairaus, mielenterveysongelma tai neurologinen poikkeavuus. Olennaista ei ole diagnoosi vaan pitkäaikainen toimintakyvyn rajoite. Apurahat suunnataan vähävaraisille, Suomessa vakituisesti asuville, toimintarajoitteisille yksityishenkilöille.
Henkilökohtaisia apurahoja on:
Apuraha opiskeluun
Tietokone opiskelun apuvälineeksi
Pienyrittäjän apuraha
Apuraha ammattimaiseen harrastamiseen
Kilpaurheiluapuraha
Harrastusapuraha
Tietokone aktiiviseen elämään
Kulkuvälineapuraha
Lisätietoa ja hakuohjeet saat Tukilinjan sivuilta Tukilinja – Apurahat(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Tukilinjan yhteystiedot löytyvät täältä Yhteystiedot – Tukilinja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Saavutettavuuskirjasto Celia on valtion erikoiskirjasto, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celia tuottaa ja välittää ääni- ja pistekirjoja sekä muita erikoisvalmisteisia kirjoja ja oppimateriaaleja. Asiakkaaksi voivat liittyä kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on vaikea lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi. Palvelu on maksuton. Voit liittyä Celian asiakkaaksi kirjastossa.
Täältä saat lisätietoa Celiasta, ja siitä kuinka liittyä Celian asiakkaaksi. Celia – Saavutettavasti kanssasi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Saavutettavuuskirjasto Celian esittelyvideo:
Terveyskylään on koottu kattavasti tietoa, miten voit helpottaa arkeasi, jos näkökykysi on heikentynyt. Saat neuvoja apuvälineistä, esimerkiksi miten voit helpottaa lukemista ja kirjoittamista tai miten käyttää tietokonetta ja mobiililaitetta. Täältä pääset Terveyskylän sivuille Näkemisen ongelmat(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Luetus-palvelu näkövammaiselle
Jos sinulla on näkövamman haitta-aste vähintään 50 % tai haittaluokka 10, voit saada käyttöösi Luetus-palvelun. Jos hakijalla on näkövammaiskortti, se riittää selvitykseksi näkövammaisuudesta. Tieto myönnetystä kortista on Näkövammaisten liiton jäsenrekisterissä. Jos hakijalla ei ole näkövammaiskorttia, tulee hakemukseen liittää terveydenhuoltoalan ammattilaisen selvitys, josta ilmenee silmälääkärin määrittämä haitta-asteprosentti tai haittaluokka.
Luetus®-palvelussa saat luettavaksesi tuhansia kirjoja, lehtiä, radio- ja tv-ohjelmien viikkoluettelon sekä erilaisia oppaita, luetteloita ja ohjeita. Kaikki ovat näkövammaisille saavutettavassa muodossa. Lisätietoa saat tästä linkistä Luetus-palvelu | Näkövammaisten liitto (nakovammaistenliitto.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kuurojen liitto ry:n viittomakielisestä kirjastosta löydät laajan valikoiman ohjelmia ja videoita myös lapsille ja nuorille. Täältä pääset tutustumaan kirjaston sisältöön Viittomakielinen kirjasto – Huvia ja hyötyä, faktaa ja fiktiota (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).