Lääkehoidon vaihtoehdot

• Mesalatsiini: Asacol®, Pentasa®, Salofalk®, Mesalazin Orion® 

• Sulfasalatsiini: Salazopyrin EN®, Salazopyrin® 

IBD:n hoidossa yleisin lääkevalmiste on 5-ASA (5-aminosalisylaatti) valmiste mesalatsiini, jota käytetään ensi linjan hoitona lievän tai keskivaikean haavaisen koliitin hoidossa sekä tulehduksen aktiivivaiheessa että estohoidossa. Valmisteen tarkoituksena on hillitä suolen limakalvolla esiintyvää tulehdusta, mutta lääke vaikuttaa vain paksusuolessa, mikä rajoittaa sen käyttöä Crohnin taudissa. 

Mesalatsiinihoidon vasta-aihe on yliherkkyys salisylaateille. 

Mesalatsiinia on saatavana tabletteina tai paikallisvalmisteina eli peräpuikkoina tai peräruiskeina. Paikallisvalmisteet sopivat peräsuolitulehduksen hoitoon joko ainoana valmisteena tai yhdessä tablettien kanssa. 

Mesalatsiinivalmisteet ovat yleensä hyvin siedettyjä eikä niiden pitkäaikaiskäyttöön liity yleensä ongelmia. Lääkitys ei vaadi varsinaista turvakoeseurantaa, mutta 1–2 kuukautta hoidon alusta ja jatkossa vuoden välein tarkistettavilla perusverikokeilla on tarkoitus poissulkea harvinaisia sivuvaikutuksia mm. munuaisiin. 

Mesalatsiini soveltuu käytettäväksi raskauden aikana alle 3 g vuorokausiannoksella. 

Sulfasalatsiini on vanha 5-ASA-valmisteen muoto, jonka käytön mesalatsiini on lähes syrjäyttänyt ja sulfasalatsiinin käyttö on rajoittunut viime aikoina lähinnä niveloireisten IBD-potilaiden hoitoon. Sulfasalatsiini ei sovellu potilaille, joilla on yliherkkyys sulfonamideille. Hoito vaatii säännöllistä turvakoeseurantaa 3–4 kuukauden välein.  

• TNF-salpaajat 
• Infliximabi: Flixabi®, Inflectra®, Remicade®, Zessly® (iv), Remsima® (sc) 
• Adalimumabi: Amgevita®, Hukyndra®, Hulio®, Humira®, Hyrimoz®, Idacio®, Imraldi®, Yuflyma ® (sc) 
• Golimumabi: Simponi® (sc) 
• Suolistoselektiivinen integriinin estäjä 
• Vedolitsumabi: Entyvio® (iv, sc) 
• IL 12- ja 23- estäjä 
• Ustekinumabi: Stelara® (iv, sc) 
• IL 23- estäjät 
• Risankitsumabi: Skyrizi® (iv, sc) 
• Mirikitsumabi: Omvoh® (iv, sc) (tulossa 2024) 

Biologiset lääkkeet vaikuttavat tulehduksen välittäjäaineisiin (TNF-alfa, interleukiini IL 12 tai 23) tai estävät IBD-tulehdusta aiheuttavien ja ylläpitävien valkosolujen toimintaa. Nämä lääkkeet tuotetaan tai ne ovat peräisin elävistä soluista, mistä tulee niiden nimitys biologinen lääke. 

Biologisia lääkkeitä käytetään vaikea tai keskivaikean tulehduksellisen suolistosairauden hoidossa, kun immunosuppressiivinen lääkitys on kokeiltu ja todettu joko teholtaan tai siedoltaan potilaalle sopimattomaksi. Fistelöivä Crohnin tauti voi olla myös aloitustarpeen syynä.  

Valtaosa biologisista lääkkeistä soveltuu sekä haavaisen koliitin että Crohnin taudin hoitoon, mutta osalla tutkimusnäyttö ja siihen perustuva Kelan korvauskäytäntö oikeuttavat käyttöä vain joko haavaisessa koliitissa (golimumabi) ja vain Crohnin taudissa (risankitsumabi, mirikitsumabi). Usein tutkimusnäytön lisääntyessä lääkkeen käyttö on laajentunut lopulta molempiin tautiryhmiin. 

Apteekista ostettaville ja itse ihon alle pistettäville biologisille lääkkeille anotaan Kelalta lääkärin B-lausunnolla lääke- tai lääkeryhmäkohtainen korvattavuus, joka voi olla pysyvä tai määräaikainen. Osa biologisista lääkkeistä on hyvin kalliita, mutta potilaan maksama omavastuu rajoittuu kaikilla vuosittaiseen lääkekattoon. (katso lääkekorvaukset)  

Ennen biologisen lääkityksen aloitusta rokotusten olisi hyvä olla kunnossa. Biologisten lääkitysten aikana eläviä taudinaiheuttajia sisältävät rokotteet eivät ole sallittuja ja rokotusvaste muillekin rokotteille voi jäädä vajaaksi. Tupakointi tulisi lopettaa, koska se huonontaa biologisten lääkkeiden tehoa ja aktivoi muutenkin suolistosairautta. Piileviä infektiopesäkkeitä ei elimistössä saisi olla, joten myös hampaiston tulisi olla kunnossa. Etukäteistutkimuksilla poissuljetaan kaikilta c- ja b-hepatiitti ja otetaan myös tuberkuloositesti (TbIFN) piilevän tuberkuloosin poissulkemiseksi. Em. sairaudet voisivat aktivoitua biologisen lääkityksen vaikutuksesta. Jos piilevä tuberkuloosi todetaan, annetaan ennen biologisen lääkityksen aloitusta tuberkuloosihoito. 

Biologisia lääkkeitä ei voida annostella suun kautta, vaan lääke annetaan joko sairaalassa infuusiona suoneen (intravenöösisti eli iv) tai potilas pistää lääkkeen itse ihon alle (subkutaanisesti eli sc) lääkekynällä tai annostelulaitteella.  Adalimumabi ja golimumabi annostellaan aina vain ihon alle, mutta muiden nykyisten biologisten lääkkeiden alkuhoito aloitetaan suonen sisäisillä infuusiolla tai infuusioilla ja vasta jatkohoito toteutetaan ihon alle pistettävällä valmistella.  Eri valmisteilla ja eri hoitovaiheissa infuusioväli voi olla 2–8 viikkoa ja ihon alle annosteluväli 1–2 viikosta 8–12 viikkoon.  

1.10.2024 alkaen IBD:n hoitoon käytettyjen biologisten lääkkeiden lääkevaihto apteekissa on mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä, että apteekki saa vaihtaa lääkärin määräämän lääkevalmisteen vaihtokelpoiseen biosimilaarivalmisteeseen. Biosimilaarivalmiste sisältää samaa vaikuttavaa ainetta kuin alkuperäisvalmiste, mutta biologisten lääkkeiden tuotantotavasta johtuen pieniä erovaisuuksia esiintyy, kuten aina myös saman valmisteen eri tuotantoerien välillä. Biosimilaarit ovat tutkitusti yhtä tehokkaita, turvallisia ja laadukkaita kuin alkuperäiset valmisteet, mutta yleensä halvempia. Biosimilaareja on olemassa pitempään myynnissä olleille biologisille valmisteille. Vaihto ei koske alaikäisiä biologisten lääkkeiden käyttäjiä. Jos kiellät vaihdon, joudut itse maksamaan valmisteiden välisen erotuksen. 

 Biosimilaarit – Fimea.fi – Fimea(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Eri biologisten lääkkeiden vaste voi tulla joko nopeasti tai vasta viiveellä.  Varsinkin infliximabin vaste voi tulla nopeastikin, mutta toisaalta biologisten lääkkeiden vasteet voivat tulla esille vasta muutaman viikon tai kuukauden käytön jälkeen.  

Biologiset lääkkeet ovat yleensä hyvin siedettyjä, mutta niihin liittyy myös haittavaikutuksia. Lääkkeisiin voi liittyvä jo aloitusvaiheessa ilmenevää yliherkkyyttä/ allergisuutta, joten näiden lääkkeiden aloitus tehdään aina sairaalassa seuraten. Lääkityksen jatkuessa erilaiset iho- ja limakalvo-oireet ovat mahdollisia ja joskus TNF-salpaajat saattavat laukaista jopa psoriasisihottumaa, jonka hoitoon niitä toisaalta käytetään. 

Biologinen lääkitys edellyttää turvakoeseurantaa, mutta lääkitykseen liittyvät vaikeat verenkuva, maksa- tai munuaismuutokset ovat harvinaisia. Usein maksa-arvojen nousun taustalla voi olla lääkityksen aikana aktivoitunut muu infektio (esim. sytomegalovirusinfektio) lääkesivuvaikutuksen sijaan. Joskus harvoin lääkitys voi lisätä infektioherkkyyttä ja aiheuttaa mm. migreenin pahenemista. 

Biologisen lääkkeen valmistustapaan liittyen elimistö voi tunnistaa toisen solun tuottaman lääkkeen ja alkaa muodostaa lääkettä vastaan vasta-aineita, jolloin kyse on ns. immunisaatiosta. Lääkevasta-aineet voivat lisätä hoidon sivuvaikutuksia ja johtaa lääkehoidon tehon menetykseen lääkepitoisuuksien laskiessa elimistössä. Tätä reaktiota voidaan poissulkea ja/tai seurata verestä otettavin lääkekohtaisin pitoisuus- ja vasta-ainemäärityksin. Immunisaatiota voidaan joskus saada purettua lääkkeen annosta tai annosteluväliä muuttamalla. Immunisaation riski on suurinta TNF-salpaajilla ja joskus niiden käytön yhteydessä voidaan mukaan liittää pieni annos immunosuppressiolääkettä immunisaatiota estämään. 

Osa biologisista lääkkeistä soveltuu käytettäväksi raskauden yhteydessä ja niiden jatkamisesta joko koko raskauden ajan tai raskauden tiettyyn vaiheeseen asti, lääkkeen jatkamisesta tai tauottamisesta päätetään aina potilaskohtaisesti. Osalla biologisista lääkkeistä tutkittu tietoa raskauden aikaisesta käytöstä on vielä rajallisesti, joten ne lääkkeet tauotetaan raskauden alkaessa. Epämuodostumariskin lisääntymistä biologisten lääkkeiden käyttöön ei ole vaikuttanut liittyvän, joten lääkityksiä ei tarvitse tauottaa raskauden suunnitteluvaiheessa. 

Biologisia lääkityksiä voidaan käyttää pitkäaikaishoidossa ja lääkehoidon pituus määräytyy aina potilaskohtaisesti arvioiden. 

• Atsatiopriini/6-merkaptopuriini: Imurel®/ Mercaptopurin® 
• Metotreksaatti:  Methotrexate ®, Metoject®, Metoject PEN®, Trexan®, 
• Siklosporiini: Sandimmun® 

Immunosuppressiolääkkeillä on keskeinen asema IBD:n lääkehoidossa ja niiden tulee pääsääntöisesti olla kokeiltuna ennen biologisten lääkkeiden aloitusta.  

Immunosuppressiolääkkeitä ovat tiopuriinit (atsatiopriini ja 6-merkaptopuriini), metotreksaatti ja siklosporiini. Merkaptopuriini on atsatiopriinin aineenvaihduntatuote ja se on nykyisin ensisijainen valinta tiopuriineista. Tiopuriinitabletit otetaan päivittäin, mutta pitkävaikutteisempi metotreksaatti  vain kerran viikossa. Metotreksaattia on olemassa myös tablettimuotoisena, mutta nykyisin hoito toteutetaan ihon alle lääkekynällä annostellen lääkkeen paremman imeytymisen takaamiseksi ja pistoshoidon vähempien suolistosivuvaikutusten vuoksi. Siklosporiinia voidaan antaa taudin akuuttivaiheessa suonensisäisesti sairaalassa, mutta jatkohoito toteutetaan kapseleilla. 

Sekä atsatiopriinin/merkaptopuriinin että metotreksaatin vaikutus alkaa hitaasti 3–4 kuukauden aikana, joten ne soveltuvat IBD:n hoidossa estohoitoon. Jos tauti on aloitusvaiheessa aktiivinen, vaikutuksen hitauden vuoksi voidaan tarvita rinnalle alkuun kortisonia. Sen sijaan nykyhoidossa harvinaisista siklosporiinia käytetään joskus vaikean haavaisen koliitin akuuttivaiheen hoitoon ja sen jälkeen muutaman kuukauden ajan, mutta pitkäaikaiseen estohoitoon se ei sovellu.   

Tutkimusnäytön perusteella tiopuriinit soveltuvat sekä haavaisen koliitin että Crohnin taudin estohoitoon. Metotreksaatilla on tutkimusnäyttöä vain Crohnin taudin estohoidossa. Atsatiopriini/merkaptopuriini ja metotreksaatti vaikuttavat kaikkialla suolistossa erona vain paksusuolessa vaikuttaviin 5-Asa-valmisteisiin. 5-ASA-valmiste voisi Crohnin taudissa tulla kyseeseen vain paksusuoleen rajoittuvassa taudissa, mutta hoitosuosituksissa suositellaan Crohnin taudin estolääkkeeksi joko tiopuriinia tai metotreksaattia. Haavaisessa koliitissa merkaptopuriinin aloitus voi olla tarpeen, jos suolitulehdus ei rauhoitu tai pysy poissa 5-Asa-lääkkeillä ja suolistosairaus on vaatinut 5-Asa-hoidon aikana vähintään kaksi kortisonikuuria vuodessa tai tauti aktivoituu kortisonikuurin aikana annoksen pienennyksessä.  

Ennen immunosuppressiolääkitysten aloitusta rokotusten tulisi olla kunnossa eikä elimistössä saisi olla muita infektiofokuksia, joten myös hampaiston tulisi olla kunnossa. Koska tiopuriinihoidon aikana sairastettu akuutti EBV- eli Ebstein Barr-virusinfektio voi lisätä joidenkin lääkesivuvaikutusten ilmaantumista, tapana on ennen merkaptopuriinin aloitusta tutkia, onko potilas sairastanut jo aiemmin ko. infektion, jolloin verestä löytyy EBV-vasta-aineita. Jos EBV-vasta-aineita löytyy, merkaptopuriini voidaan aloittaa, jos EBV-vasta-aineita ei ole, merkaptopuriinin aloitus arvioidaan potilaskohtaisesti 

Lääkkeestä voi aiheutua sivuvaikutuksia, joten laboratorioseurantaa ns. turvakokeilla on tärkeää tehdä säännöllisesti koko lääkehoidon jatkumisen ajan. Lääkityksen aloitusvaiheessa ja annoksen muuttuessa verikokeet otetaan 2 viikon välein 2 kuukauden ajan, sen jälkeen 4 kuukauden välein. Tyypillisiä sivuvaikutuksia ovat erilaisen vatsaoireet ja pahoinvointisuus, joista osa menee ohi lääkehoidon jatkuessa. Metotreksaattihoidon aikana voidaan käyttää viikoittain tabletteina (5 mg) otettavaa foolihappolisää sivuvaikutuksia estämään. Ihottumat ja limakalvo-oireet ovat mahdollisia, joskus infektioherkkyyden lisääntyminen. Kaikkien merkittävien akuuttien infektioiden aikana immunosuppressiolääkitys suositellaan tauotettavaksi. 

Merkaptopuriinin käyttö on sallittua raskauden aikana, mutta metotreksaatin tulisi olla tauolla 6 kuukautta ennen raskauden alkua. Miehen kohdalla pieniannoksisen metotreksaattihoidon tauotusta ei pidetä tarpeellisena, mutta jos varoaikaa pidetään, riittää 3 kuukauden tauko. 

Lääkäri arvioi immunosuppressiolääkityksen keston potilaskohtaisesti. Lääkitystä voidaan jatkaa useita vuosia estämään sairauden pahenemisvaiheita. Joskus pientä lääkeannosta jatketaan biologisen lääkityksen rinnalla estämään biologiseen lääkkeeseen liittyvää immunisaatiota eli tehon menetystä lääkevasta-aineiden syntymisen kautta. 

Haavaisen paksusuolitulehduksen hoitoon on tullut uusi suun kautta otettava biologinen lääke JAK-estäjät, jotka rinnastetaan usein biologisiin lääkkeisiin. Oikea termi on pienimolekyläärinen lääke. JAK-estäjä on immunosuppressiivinen lääke, joka estää elimistön tulehdusreaktioita voimistavan solujen januskinaasi (JAK) -viestintäreitin toimintaa ja vähentäen tulehduksen aktiivisuutta. Lääkehoidon teho alkaa yleensä varsin nopeasti, jo parin viikon kuluessa hoidon aloituksesta.

Vaikutusmekanisminsa takia mahdollisuus saada viruksen tai bakteerin aiheuttama infektio ja infektiot voivat olla tavanomaista vakavampia. Hoidon aikana voi aktivoitua vyöruusu. Kuumeisen infektion yhteydessä hoito tulee keskeyttää ja jatkoista tulee kysyä hoitavalta lääkäriltä. Kuumeisen infektion yhteydessä lääkäriin tulee hakeutua tavanomaista herkemmin.

Lääkehoitoon voi liittyä päänsärkyä, ylähengitystieohjeita sekä niveloireita. Seuraa näitä hoitosi aikana. Lääkitykseen voi liittyä muutoksia verisolujen määrässä, kolesteroliarvoissa ja näitä on seurattava hoidon aikana.

Rokotteita, jota sisältävät elävää, heikentynyttä taudinaiheuttajaa ei pidä antaa hoidon aikana. Myös raskauden ja imetyksen aikana JAK-estäjien käyttö on kielletty.

• Prednisolon®, Medrol®, iv Solu-Medrol®  
• Budenosidi: Entocort®, Cortiment®,  
• Paikallisvalmisteet: Budenofalk® 

Kortisoni- eli kortikosteroidilääkityksen lääkäri voi määrätä, kun suolitulehdussairaus aktivoituu. Kortisoni rauhoittaa yleensä nopeasti suolessa esiintyvää tulehdusta ja näin oireetkin helpottavat nopeasti. Estohoidossa kortisonia ei käytetä, koska ei estä pahenemisvaiheita ja sen pitkäaikaiskäyttöön liittyy haittavaikutuksia. 

Kortisonia voidaan annostella tabletteina tai peräsuolitulehduksissa myös paikallisesti peräsuoleen annosteltavana vaahtona. Sairaalahoidossa kortisonia voidaan antaa myös suonensisäisesti.  

Kaikissa tautimuodoissa toimiva suun kautta tabletein toteutettava kortisonikuuri aloitetaan yleensä 40 mg/vrk prednisoloniannoksella 1–2 viikon ajan, jonka jälkeen vuorokausiannosta pienennetään 5 mg viikon välein. Aloitusannoksen suurentaminen ei ole parantanut hoidon tehoa, mutta on lisännyt sivuvaikutuksia. Hoito toteutetaan 20 mg ja 5 mg tablettivahvuuksilla ja koko lääkeannos otetaan aina samanaikaisesti aamuisin.  Näin kuurin pituus on 8 viikkoa. Aloitusannoksen tulisi rauhoittaa oireet 1–2 viikon aikana ennen kuin lähdet alentamaan annosta ja jos annoksen pienentyessä oireilu alkaa uudelleen, tulee sinun olla yhteydessä vatsatautien poliklinikalle jatkohoidon toteutuksen arvioimiseksi. Jos oireilu alkaa viikonloppuna, jolloin yhteyttä ei poliklinikalle saa, voit nostaa annosta ennen yhteyden saamista alustavasti itse joko edelliseen suurempaan annokseen tai jopa 40 mg annokseen, ellei yleisvointi vaadi yhteyttä päivystykseen.  

Budesonidi on suolistovaikutteinen kortisonivalmiste, jota on kahta eri muotoa valmisteen imeytymis- ja vaikutusalueen mukaan. Pelkästään paksusuolessa vaikuttava valmistemuoto sopii joidenkin haavaisen koliitin aktiivivaiheiden hoitoon prednisolonin vaihtoehtona ja sekä ohutsuolen loppuosissa että paksusuolen alkuosissa vaikuttava muoto joidenkin Crohnin taudin aktiivivaiheiden hoitoon tai lievän ohutsuolen Crohnin taudin hoitoon usein kuuriluontoisesti käytettynä. 

Kortisonilääkitystä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön, koska lääkityksellä on haittavaikutuksia. Sivuvaikutukset koskevat lähinnä prednisolonia, budesonidilla sivuvaikutuksia on vähemmän ja paikallisvalmisteisiin ei haittoja juuri liity.  

Tyypillisimmät haittavaikutukset ovat painonnousu, ruokahalun lisääntyminen, akne, verenpaineen nousua, psyykkisiä oireita tai diabeteksen puhkeaminen. Pitkäaikainen tai usein toistuva kortisonin käyttö altistaa osteoporoosille, ihon ohentumiselle ja haurastumiselle. Pitkään useita kuukausia jatkunut kortisonihoito voi joskus vähentää elimistön omaa lisämunuaisten kortisolon tuotantoa, jolloin kortisonihoitoa ei voi heti lopettaa. Oman tuotannon taso voidaan tarvittaessa tarkistaa verinäytteellä pitkän kortisonikuurin lopetusta suunniteltaessa. Usein oma tuotanto kuitenkin elpyy, kun kortisonia jatketaan pienellä annoksella pitempään.   

Tulehduksellisissa suolistosairauksissa elimistöön syntyvä tulehdus on omien puolustussolujen synnyttämää autoimmuunitulehdusta, eikä tulehdus ole mikrobien aiheuttamaa, joten mikrobeihin vaikuttavat antibiootit eivät ole keskeisiä lääkehoidossa.  

Antibiooteista metronidatsolia (Flagyl, Metronidazol Actavis) ja siprofloksasiinia (Ciprofloxacin, Ciproxin) käytetään joskus Crohnin taudissa fistuloivan perianaalisen taudin hoidossa ja haavaisessa koliitin leikkauksen jälkeisen J-pussitulehduksen yhteydessä. Näiden lääkkeiden pitkäaikaiskäyttöä rajoittavat mahdolliset sivuvaikutukset. 

Kuuriluontoinen mikrobilääkehoito on aiheellinen, jos mikrobitulehdus todetaan tai joskus hyvin vaikeiden aktiivivaiheiden yhteydessä. 

Immunosuppressiivisiin lääkkeisiin eli (atsatiopriini/merkaptopuriini, metotreksaatti, siklosporiini) biologisiin lääkkeisiin, JAK-estäjiin ja sulfasalatsiiniin liittyy ns. turvakoeseuranta lääkkeen verikokeista todettavien sivuvaikutusten seuraamiseksi. Lääkkeet voivat tehdä muutoksia verenkuvaan, maksa- ja munuaisarvoihin, joten näitä asioita seurataan turvakoeseurannassa verikokein.   

Turvakokeet immunosuppressiiviselle lääkkeelle ovat pvk/tvk (pieni tai täydellinen verenkuva), krea (munaisen toimintakoe), alat, afos (maksakokeet) ja biologiselle lääkkeelle samat sekä crp (tulehduskoe). Jak-estäjien kohdalla tarkistetaan ajoittain myös veren rasva-arvoja turvakokeina. Mesalatsiiniin ei varsinaista turvakoeseurantaa liity, mutta senkin aloitusvaiheessa katsotaan verikokeet noin 1 kuukausi aloituksesta ja jatkossa vuosittain. 

Turvakokeet otetaan lääkityksen aloitusvaiheessa tiiviisti 2 viikon välein parin kuukauden ajan, mutta lääkityksen jatkuessa ilman ongelmia jatkossa 4 kuukauden välein. Jos turvakokeissa on muutoksia, voidaan lääkityksen annosta muuttaa tai lääke voidaan tauottaa tai lopettaa tilanteen mukaan ja seuranta suunnitellaan tuolloin potilaskohtaisesti. 

Turvakokeista tehdään sinulle kestolähete, joka on voimassa koko ajan ilman eikä erillistä laboratoriolähetteen uusimistarvetta ole otettujen verikokeiden jälkeen. Kun vastaukset ovat valmiit, saat automaattisen tekstiviestin niiden valmistumisesta ja voit käydä itse tarkistamassa tulokset Omasotesta ja poikkeavista arvoista voit olla yhteydessä seurantapaikkaasi tai vatsatautien poliklinikalle. Turvakokeiden vastaukset tulevat tarkistettavaksi myös joko vatsatautien poliklinikalle tai perusterveydenhuoltoon kanssasi sovitusti ja sieltäkin ollaan sinuun yhteydessä, jos arvoissa on toimenpiteitä vaativaa poikkeavuutta. Lääkehoidon alkuvaiheessa ja ongelmatilanteissa lääkehoidon seuranta on vatsatautien poliklinikalla, mutta lääkehoidon jatkuessa ongelmattomana seurantaa toteuttaa perusterveydenhuolto.  

Turvakoeseurannan onnistuminen edellyttää sinulta omaa vastuuta verikokeissa käymiseen. Turvakoeseuranta on ehdottoman aiheellinen sovitulla aikataululla koko lääkehoidon keston ajan, sillä lääkehoidon pitkään jatkunut ongelmattomuuskaan ei poissulje kokonaan sivuvaikutusten mahdollisuutta, vaikka sitä pienentääkin. Muutokset voivat myös olla oireettomia, joten seurantaa tulee jatkaa, vaikka lääkehoito tuntuisikin vointisi osalta sopivalta.  

IBD-potilaalle kipu- ja kuumelääkkeeksi ilman reseptiä saatavista valmisteista suositellaan turvallista parasetamolia (Panadol, Paramax, Pamol, Para-tabs). Reseptivapaista tulehduskipulääkkeistä, kuten ibu- tai ketoprofeiini (esim. Burana, Ibuxin ja Ketomex) valmisteita ei suositella IBD-potilailla, koska ne voivat pahentaa oireita ja lisätä verenvuototaipumusta suolen limakalvolta. 

Mikäli parasetamolista ei ole apua kipuun, on muista kipulääkevaihtoehdoista hyvä jutella sinua hoitavan lääkärin kanssa. 

Kroonisen tulehduksellisen suolistosairauden yhteydessä monipuolinen ravitsemus on tärkeää ja suojaa vitamiini- ja hivenainepuutoksilta. Limakalvon tulehdus voi kuitenkin huonontaa ravintoaineiden, hivenaineiden ja vitamiinien imeytymistä johtaen niiden puutteeseen. Haavaisen ja tulehtuneen limakalvon vuodot voivat myös aiheuttaa raudanpuutosta. 

Jos sinulla todetaan raudanpuutos, sen syy aina arvioidaan. Rautaa annetaan raudanpuutteen hoitoon joko suun kautta ottavina tabletteina tai suoneen annettavalla rautavalmisteena.  

Suun kautta otettavien valmisteiden käytössä voi olla ongelmia, koska rautatabletit aiheuttavat herkästi suolioireita, raudan imeytyminen voi tulehtuneessa suolessa olla huonontunutta ja vaste ilmaantuu yleensä hitaasti päivittäisen annetun rautamäärän pienuuden vuoksi. Uusilla rautavalmisteilla (SiderAl®) rautavalmisteiden sietoa on saatu parannettua. C-vitamiini parantaa raudan imeytymistä. 

IBD-potilaille tilanteen vaatiessa raudanpuutos hoidetaan herkästi suoneen annettavalla rautainfuusiolla (Ferinject®). Infuusiossa rautaa voidaan antaa kerralla suuri annos 500/1000 mg, mikä nopeutta hoitovastetta. Hoito toteutetaan joko KAKS:n päiväsairaalassa tai terveysasemilla kunnissa.  Ennen suoneen annettavaa rautaa raudanpuutoksen aste arvioidaan verestä otettavilla rautavarastokokeilla (ferritiini, transferriinisaturaatio), joilla tarkistetaan myös annetun rautahoidon vaste noin 1–2 kuukauden kuluttua raudan annosta. Joskus rautaa voidaan viikon väliajalla antaa useampikin kuin yksi infuusio. Suoneen annettava rautahoito on yleensä hyvin siedettyä eikä siihen liity tablettilääkityksen suolistosivuvaikutuksia. Pieni yliherkkyysreaktion mahdollisuus hoitoon liittyy. Infuusiota ei anneta akuuttien infektioiden aikana. Suoneen annettavan rautahoidon jälkeen suun kautta otettava rautalääkitys tauotetaan. 

Folaatti on B-ryhmän vitamiini, B9-vitamiini. Foolihappo on folaattia vastaava synteettinen vitamiini. Foolihappoa käytetään paitsi todettuun folaatin puutokseen, myös ilman folaatin puutosta metotreksaattihoidon aikana lääkehoidon sivuvaikutuksia estämään sekä raskautta suunniteltaessa ja raskauden aikana.  

Foolihapon puutoksen hoidossa hoito tapahtuu 1 mg päivittäisellä tablettiannostuksella kuuriluontoisesti.  Metotreksaattihoidon yhteydessä käytetään 5 mg tablettivahvuutta kerran viikossa lääkehoidon yhteydessä otettuna. Raskauteen liittyvä foolihappoannos on 400 mikrogrammaa päivässä.  

B12-vitamiinin puutostila voi aiheutua sinulle sairaudestasi johtuen. Vaikeassa IBD-sairaudessa vitamiinilisän tarve tarkistetaan sinulta yksiköllisesti. B12-vitamiinilisä voi olla joskus tarpeellinen.

IBD-potilaille luuston hyvinvoinnin vuoksi suositellaan D-vitamiinia. Sen puutos on hyvin yleinen pimeinä vuoden aikoina, jolloin ihon auringon valossa tuottaman D-vitamiinin määrä vähenee. D-vitamiinin puutos ei juuri kuvasta suolistosairauden aktiviteettia, mutta sen puutos voi aktivoida suolistosairautta. 

D-vitamiini valmisteita on saatavina niin tippoina kuin tabletteina. Valmisteen saat ostettua ilman reseptiä apteekista tai päivittäistavarakaupasta.  

Pimeinä talvikuukausina lokakuusta maaliskuun loppuun D-vitamiinilisää suositellaan aikuisikäisille alle 75-vuotiaille 10mikrogr päivässä. Yli 75-vuotiaille suositellaan 20mikrogr joka päivä ympärivuoden. Jos D-vitamiinitaso on määritetty verikokein, annosohje voidaan antaa yksilöllisesti ja annossuositus voi tuolloin olla suurempikin ad 50–100 mikrogr päivässä. 

Joskus hyvin matalien vitamiinitasojen korjausta voidaan tehdä lihakseen annettavalla D-vitamiinivalmisteella (D-vitamin streul). Valmiste annetaan sairaalassa tai terveysasemalla. Lihakseen annettu suuri määrä 300 000 IU vapautuu hitaasti ja vaikuttaa D-vitamiinitasoon yksilöllisellä vasteella seuraavien kuukausien aikana.  

 IBD-potilaille ei pääsääntöiseti suositella luontaistuotteita. 

Täydennysravintovalmisteiden tarve on yksilöllistä. Tuotteiden käyttämisestä on hyvä keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.