Milloin hakeutua tutkimuksiin?
Sivun sisältö:
Jokainen meistä voi kohdata elämän aikana ohimeneviä muistivaikeuksia ja muistiongelmia. Useimmiten nämä oireet eivät kuitenkaan johdu etenevästä muistisairaudesta. Muistisairaudesta voi kertoa epätavanomainen käyttäytyminen, vääristynyt todellisuudentaju, ja muutokset mielialassa. Mikäli koet edellä olevia oireita tai muistioireet pitkittyvät, lisääntyvät tai aiheuttavat päivittäisessä arjessa vaikeuksia, on syytä hakeutua selvittelyihin. Huoli muistisi muutoksista voi tulla myös omaisiltasi tai läheisiltäsi.
Muistisi selvittelyt voidaan aloittaa perusterveydenhuollossa muistihoitajan vastaanotolla. Muistihoitaja voi arvionsa mukaan tehdä sinusta lähetteen Kainuun keskussairaalan geriatrian poliklinikalle.
Yhteydenotto terveydenhuoltoon
Jos sinulla herää huoli muistista, ole suoraan yhteydessä muistihoitajaan. Muistineuvola on Kainuun kunnissa tarjottavaa perusterveydenhuollon toimintaa. Yli 65-vuotiaat kainuulaiset voivat hakeutua muistineuvolaan ilman lähetettä joko itse tai läheisen/omaisen ohjaamana, kun herää huoli muistin tai toimintakyvyn muutoksista.
Yhteyttä voi ottaa puhelimitse tai Omasoten kautta viestillä. Ottaessasi yhteyttä puhelimitse, huomioithan, että käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Puheluusi ei siis vastata heti, vaan sinulle soitetaan takaisin numeroon, josta soitit.
Muistineuvolassa muistihoitaja tekee alkuvaiheen tutkimukset ja näiden pohjalta tarvittaessa lähetteen geriatrian poliklinikalle.
Muistineuvola on asiakkaalle maksutonta palvelua.
Oman alueesi muistihoitajan yhteystiedot löydät hyvinvointialueen verkkosivuilta:
Yhteydenotto Omasote-viestillä: Kainuun Omasote – viestiyhteys muistihoitajalle(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Viestin lähettäminen vaatii vahvan tunnistautumisen.
Voit hakeutua lääkärin vastaanotolle ja tutkimuksiin omakustanteisesti yksityiselle palveluntuottajalle. Yksityiseltä palveluntuottajalta voidaan tarvittaessa tehdä lähete jatkohoitoon Kainuun hyvinvointialueelle.
Mikäli sinulla on käytössäsi työterveys, saat sieltä palveluita työterveyssopimuksesi mukaisesti. Työterveydestä sinut ohjataan julkiseen terveydenhuoltoon, jos sopimuksesi ei kata tarvittavia selvittelyitä tai tutkimuksia.