Siirry sisältöön

Sivun sisältö:

    Ajoterveys tarkoittaa toimintakykyä liikenteessä. Ajoterveysarvioinnilla pyritään varmistamaan, että toimintakyky liikenteessä pysyy turvallisella tasolla. Ajokyvyn kannalta keskeisiä asioita ovat liikennenäkö, motoriikka ja aivojen tietojen käsittelyyn liittyvät taidot. Muistisairauden myötä kehittyy vähitellen vaikeuksia kognitiivisissa toiminnoissa, kuten esimerkiksi tarkkaavaisuus- ja hahmottamisongelmia sekä reaktionopeuden hidastumista, jotka vaikuttavat ajoterveyteen.

    Kun diagnosoidaan muistisairaus, lääkärillä on velvollisuus arvioida ajoterveysvaatimusten täyttymistä. Muistisairautesi ollessa alkavassa tai lievässä vaiheessa ja terveytesi sen sallii, voi turvallinen ajaminen olla vielä mahdollista. 

    Kun ilmoitusvelvollisuus ajokiellosta täyttyy, on lääkärin tehtävä ilmoitus poliisille ajoterveydentilan muutoksesta, kopio lomakkeesta annetaan tai lähetetään myös sinulle. Poliisi lähettää kotiin jatkotoimenpideohjeet, kuinka toimit.

    Muistisairaan hoito- ja palveluketju, yli 65v: