Mikä on neurokehityksellinen häiriö?
Sivun sisältö:
Terveydenhuollon palveluihin hakeudutaan yleensä jonkin oireen, vaivan tai häiriön vuoksi, joten terveydenhoidon palvelurakenteessa on luontevaa puhua neurokehityksellisistä häiriöistä vaikka monet kokevat häiriökeskeisyyden olevan negatiivinen käsite.
Kun arkea ja toimintakykyä haittaavia oireita on ilmennyt jo ennen 12 vuoden ikää on mahdollista, että sinulla on neurokehityksellinen häiriö. Aikuisilla tämä tarkoittaa sitä, että nämä piirteet ovat olleet olemassa lapsuudesta saakka, ja useimmiten henkilö on löytänyt tapoja sopeutua niiden kanssa. Selviytymiskeinot voivat olla suotuisia, kuten liikunta, tai haitallisia, kuten päihteiden käyttö. Neurokehitykselliset häiriöt ovat vahvasti periytyviä, eikä niitä voi täysin ehkäistä. Perimän lisäksi raskausaikaiset ympäristötekijät, kuten alkoholi, päihteet tai keskosuus, voivat lisätä riskiä näiden häiriöiden kehittymiseen.
Kun neurokehityksellisistä häiriöistä saadaan lisää tietoa, on tärkeää tarkastella myös vahvuuksia ongelmien sijaan. Saatat törmätä termeihin kuten neurodiversiteetti tai neuromoninaisuus, jotka korostavat yksilöiden neurologista moninaisuutta.
Neurokehityksellisten häiriöiden ominaispiirteet ilmenevät erilaisina toimintatapoina ja käytöksenä, jotka vaikuttavat mm. sosiaaliseen vuorovaikutukseen, kielelliseen ja ei-kielelliseen viestintään, tunteiden säätelyyn ja oman toiminnan ohjaamiseen. Käyttäytymispiirteet vaihtelevat sekä ihmisten välillä että myös samalla ihmisellä eri ikä- ja kehitysvaiheissa. Neurokehityksellisiin häiriöihin liittyy erilaisia ja eriasteisia toimintakyvyn haasteita. Haasteet voivat näkyä tavoissa oppia ja sisäistää tietoa, kielenkehityksessä, aistisäätelyssä ja motoriikassa. Usein lapsuuden aikainen vauhdikkuus tai kömpelyys ovat altistaneet tapaturmille. Kouluhistoria voi olla monivaiheinen tai jopa rikkonainen. Toisaalta taas kouluarvosanat voivat olla erinomaisia, mutta henkilöllä on voinut olla merkittäviä kuormittumiseen liittyviä oireita, kuten uupumista tai ahdistusta.
Neurokehitykselliseen häiriöön liittyvät haasteet yleensä lievenevät aikuisikään mennessä tai ne näyttäytyvät eritavalla kuin lapsuudessa.
Aikuisen kohdalla yleisimpiä haasteita ovat:
- arjen hallinnan haasteet, kuten kodin siisteys ja järjestys, asioiden muistaminen
- rikkonainen opiskelu- ja/tai työhistoria
- ajankäytön ongelmat ja unihäiriöt
- raha- ja peliongelmat
- päihdehäiriöt, syömishäiriöt
- haasteet ihmissuhteissa
- oppimisen vaikeudet
Neurokehityksellisiä häiriöitä ovat:
- ADHD
- Autisminkirjo (aiemmin Asbergerin oireyhtymä) ja autismi
- Touretten oireyhtymä
- Oppimisvaikeudet ja kehityksellinen kielihäiriö
Liitännäisoireiden tunnistaminen ja hoitaminen on ensisijaista ennen ADHD- tutkimuksia, sillä myös ne voivat aiheuttaa oirekuvaltaan samankaltaisia haasteita kuin ADHD. Ne eivät kuitenkaan estä ADHD- tutkimuksia. Ammattilaisten tehtävänä on selvittää ovatko liitännäisoireet syynä keskittymisen ja arjen sujumisen haasteille vai seurausta neurokehityksellisestä häiriöstä.
Liitännäisoireiden tunnistaminen ja hoito on tärkeää, sillä pelkkä ADHD:n hoitaminen ei välttämättä tuo toivottua hoitotulosta. Tärkeää on joka tapauksessa hoitaa yleisimpiä diagnosoitavissa olevia psyykkisiä liitännäisoireita, kuten masennusta, ahdistuneisuushäiriöitä, päihdehäiriötä ja persoonallisuushäiriötä. Edellä mainittujen lisäksi voi olla syömishäiriöihin viittaavia oireita tai henkilöllä voi olla pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja eli pakko-oireita. Näitä häiriöitä voidaan hoitaa käyttäytymisterapiaan pohjautuvilla menetelmillä, jotka ovat myös ADHD:n hoidon menetelmiä.
Neurokehityksellisiin häiriöihin liittyy usein kehityksellisiä oppimisvaikeuksia. Näitä ovat lukivaikeus tai matemaattinen oppimisvaikeus. Lisäksi voi olla kielihäiriöitä, jotka ilmenevät näkyä vaikeutena ymmärtää monimutkaisia lauserakenteita tai ylläpitää keskusteluja.
Voit tehdä lyhyen suuntaa antavan lukihäiriötestin alla olevasta linkistä. Samalta sivustolta löydät myös tietoa lukihäiriöstä sekä vinkkejä tuen saamiseksi.
Lukihäiriötesti(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kainuun hyvinvointialueella on käytössä Terapia navigaattori, jonka avulla voit ensin itse kartoittaa elämäntilannettasi sekä ongelmia tai vaikeuksia, joita olet saattanut kokea. Kyselyn vastauksista voidaan myös tunnistaa, onko sinulla kehittynyt jokin ADHD:n liitännäisoire. Kyselyn täyttäminen kestää noin 20 minuuttia. Voit täyttää navigaattorikyselyn myös ammattilaisen kanssa ja keskustella jatko-ohjautumisesta oikeaan palveluun.
Ota lopuksi kuukauden voimassa oleva koodi talteen ja ota yhteyttä ammattilaiseen, kun haluat tukea haasteisiisi. Yhteyden ammattilaiseen saa helposti Omasoten kautta.
Terapianav(siirryt toiseen palveluun)i(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)gaattori(siirryt toiseen palveluun)